Vika työpäivä oli ja meni. Mustikkapiirakasta tuli ihan kelvollinen, vaikka leivontaosuus olikin aika fiasko. Mm. sellanen ylellisyys kun sähkövatkain ei kuulunu meijän keittiön tarvikkeisiin. Mut mustikkapiirakka kelpas kuitenki työkavereille. Olin just lähössä kun yks mun työkavereista hipsi vielä keittiöön, kurkisti varovasti jääkaappiin ja kuiskas että onko sitä kakkua vielä jäljellä. Oli sitä. Sain myös söpön itetehdyn läksiäiskortin. Voi että.
Oli tarkotus viettää mun vika Wellington päivä piknikillä, mut sateen ja tuulen takia päädyttiin vaan kattomaan Pieni merenneito ja syömään jättimäinen vesimeloni. Kelpas.
Alotin myös kahvilakon. (Kesti seittemäntoista tuntia).
Wellingtonista lähtemisesta ja kavereiden hyvästelystä johtuva suuri haikeus alko hälvetä aika nopeesti lauttamatkalla Pictoniin. Jätin rinkan Wellingtoniin ja pakkasin mun pieneen kassiin ihan naurettavan vähän tavaraa. Ja unohin sukat. Mul ei oo sukkia.
Lautta (joka oli tietenki reippaasti tunnin myöhässä) vastas aika lailla miniversiota ruotsinlaivasta. Puolimatkassa ihmiset huuteli joka puolella että delfiinejä ui lautan vierellä. Mä en onnistunu näkemään niitä, surku. Delfiinit boikotoi mua taas.
Mut joo. Edes sana henkeäsalpaava ei tee oikeutta näille maisemille. Keikuroin kannella kamera kädessä suurimman osan reilun kolmen tunnin matkasta.
Maailman reunalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti