after all, seasons change. do do cities. people come into your life and people go. but it's comforting to know the ones you love are always in your heart. and if you're very lucky, a plane ride away.

Aika valuu hiekkana sormissa. Herään aamulla sinipunanen lippu rintaa vasten painettuna. 

Auckland ei tunnu osalta Uutta-Seelantia. Enemmänkin portilta tän maan ja muun maailman välillä. (Ja tietenki oon paljasjalkanen wellingtonilainen ja nyrpistelen Aucklandille. Buuuuu.)

Käväsin eilen pohjoismaalasia tuotteita myyvässä Safka -liikkeessä haalimassa matkaevääks salmiakkia. Luonnollisesti söin ne jo. Matkaeväiden osto edellisenä päivänä on vaan looginen mahottomuus. Tiskin takana oli suomalainen, neljätoista vuotta Aucklandissa asunut herrasmies. (Joka myös toivotti mulle hyvää kotimatkaa ja taisin vastata "samoin". Mitä? Täytyy oikeesti skarpata näissä kieliasioissa.) Tää kassaherra myös mainitsi ettei mun aksentti paljastanu mua suomalaiseks. SCORE. Jokainen suomalainen reissaaja tähtää tähän.

Mun reissuunlähdöstä on melkeen päivälleen puol vuotta. Kaks hetkeä on pyöriny mielessä.

Kun lensin Uuteen-Seelantiin istuin ruotsalaisen pojan vieressä, joka oli matkalla toiselle Working Holidaylleen Australiaan. Tällä kertaa vuoden sijasta kuudeks kuukaudeks. Kun kysyin syytä lyhempään reissuun, tää poika vaan tokas: "because after six months away, you just want to go home". Hymyilin, mut mun oli vaikea ymmärtää. Liikaa intoa, jännitystä ja perhosia.

Toinen hetki oli monta kuukautta sitten Taupossa. Istuttiin kuumassa lähteessä, puhuttiin matkustamisesta. Yks kauan hiljaa istunu uusseelantilainen poika sano, ettei se oo ikinä käyny ulkomailla, "because New Zealand has everything I need". 

Mietin sitä pitkän aikaa. En pystyny samaistua. Suomi on koti, mut mun on päästävä maailmalle. Jokaisen reissun jälkeen, huolimatta siitä miten upeita paikkoja oon päässy näkemään, Suomi tuntuu aina hitusen hienommalta. Ja samalla jokaisen reissun jälkeen hinku maailmalle on hitusen suurempi.

Alle 10 tuntia lähtöön ja käyn ylikierroksilla. Ootan lentomatkaa innolla. Lentäminen on karkkia. Kentät on ostoskeskuksia, koneet ravintoloita ja elokuvateattereita yläilmoissa. Oon ilmeisesti ainut, joka tykkää lentokoneruoasta.

Keräsin joitain lempijuttuja näiden kuuden kuukauden ajalta. Olis pitäny kuvailla enemmän kavereita. Olis pitäny kuvata enemmän kahviloita ja illanviettopaikkoja joissa tuli käytyä. Olis pitäny kuvata enemmän arkea. Loppujenlopuks just sitä tulee mieletön ikävä.

Mitä vielä. Oikeesti reissatkaa, jos on yhtään hinku maailmalle. Seuraavat reissut siintää jo silmissä. Rinkka messiin ja liput minne vaan. Arvatkaa kadunko sekuntiakaan et lähin.

"Honey, don't worry. You can always come back."